Thursday, 22 September 2016

Kevyt kirjastosakko

outfit-cute-vintage-style

Oltiin menossa kirjastoon. Aboa Vetuksen edessä on paljon kevyttä liikennettä mutta uskallan mallata asukuvaa varten siitä huolimatta. Kauhean moni kuva ei onnistu, koska minua jännittää ohimenevät ihmiset. Mutta yhdestä kuvasta tuli söpö.

Lewis Carroll: 
Katselin aamuyön aikoihin Yleltä ohjelmaa Lewis Carrollin salainen maailma, joka oli niin mielenkiintoinen että halusin lainata alkuperäisen englanninkielisen version tarinasta. Sitä ei ollut hyllyssä. Ei haittaa, sillä tarina löytyy myös netistä luettavana. Alice in Wonderland on tärkeä sillä tavoin, että se on inspiroinut lolitamuotia merkittävällä tavalla.

Japanin kielen alkeet:
Aloitin maaliskuussa kanjien opettelun Wanikanissa, jota en voi muuta kuin suositella.Päätin opiskella kanjeja ennen kuin hyppäisin kielioppiin, koska olin lukenut sen olevan kannattavaa.
Wanikani keskittyy pilkkomaan ensin kanjit pieniin palasiin ja vasta niiden kautta opetetaan kokonaiset kanjit ja sen jälkeen kanjeista muodostetut sanat. Wanikani opettaa muistamaan ne tarinoiden avulla, tuoden ne lopulta takaisin kertausharjoituksena juuri ennen kuin unohdat ne. En tiennyt miten hyvä olisin opettelemaan näin "vaikealta" tuntuvaa asiaa. Noita tuntuu oppivan kuin vettä vaan. Oikeastaan musta tuntuu että oppisin mitä vaan jos vaan haluaisin. Miksi musta ei tuntunut koulussa samanlaiselta?

Nyt kun takana on jo pari sataa sanaa niin alkoi kiinnostamaan kieliopin alkeet, koska luulen, että saan aika paljon irti japanin kielestä jos tiedän jo jotain perus-miten-rakennat-lauseen-tyyppisiä juttuja. Wanikania voi muistaakseni kokeilla ilmaiseksi 3 tason verran.

takako-karppinen-japanin-kielen-alkeet

Muumisarjakuvia:
Muumihamot on niin ihanan hömelöjä ja herttaisia. Ne ovat inspiroineet kovasti viimeaikoina pukeutumiseen ja piirtämiseen. Nämä on jo tulleet kaikki luettua kertaalleen, mutta haluan palata niihin uudelleen koska luulen, että useatkin tarinat ja tuotokset herättävät eri ajatuksia riippuen milloin niitä on lukenut. Minulla ei varmastikaan ole sama perspektiivi kuin 10 vuotta sitten kun luin näitä viimeksi.

muumit-sarjakuvaklassikot-2

Katselin muuten yksi päivä että Muumi-kaupassa on muuten kivoja tuotteita <3

muumit-primadonnan-hevonen-nuorennusvesi


Ja sitten lainatessa:
Kirjaston täti:"Me ei voida lainata näitä sulle jos sakot ylittyy 15 euroa."
Minä:"Aijjaa, miten paljon sakkoa sinne on kertynyt?"
Kirjastotäti:"Näyttää olevan 46 euroa."

8 comments:

  1. Japanin kieliopin alkeet oppii todella nopeesti. Ei taivutuksia, pitää vaan saada sanat oikeaan järjestykseen. Ja vaikka ei saisi prepositioita oikein niin lauseet ovat silti yleensä ymmärrettäviä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hoo, kiva kuulla! Kirjoittelin edellispäivänä ekaa kertaa paperillekin japania hiraganana ja katakanana ja se oli hauskaa vaikka näyttikin aika rumalta vielä :D

      Delete
  2. Kanjit on hauskoja! Mitäänhän en japanista (lue: japanin kielestä) ymmärrä, enkä kirjaimistakaan - mutta joskus opetellessani kalligrafiaa, tykkäsin piirtää silkkisiveltimellä ja musteella myös kanjeja. Sieviä olivat, tarkoituksesta ei mitään tietoa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa tosi hauskalta! :-D Mullakin oli kivaa kun kirjoitin just ekaa kertaa kanoilla, kanjeja en oo vielä uskaltanut toisintaa :-3

      Delete
  3. Ihana että sait ikuistettua noinkin suloisen lookin, vaikka ihmisiä menikin ohi ♥

    Mulla on kans kirjastomaksuja..argh..ne on tullu lähinnä muistutuksista mitä ne lähettelee kotiin, koska lastenkirjoista ei tule myöhästymismaksuja. Mööh! En haluu maksaa! x)

    Pitääkin tsekata tuo kanji-mesta ja kerrohan oliko tuo kirja kuinka hyvä. Sitä kurkkasin joskus kirjastossa, kun meinasin aloittaa uusiks japanin opiskelun, mutta sit se jäi. Sillon kun ite alotin opetteleen, oli vaan englanniksi kirjoja ja onhan se helpompi omalla kielellä opiskella. Tehnyt mieli aloittaa taas, kun jäänyt unholaan hiraganat ja muut jo.

    ~ Frillycakes ~

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lastenkirjoista ei tuu myöhästymismaksuja?! :O Whaat, laittaako ne niistä isommat sakot vai?

      Tsekkaa Wanikani ihmeessä! Se on ihan wonder. Jos hiraganat ja katakanat on unohtuneet niin suosittelen Tofugun guideja:
      https://www.tofugu.com/japanese/learn-hiragana/
      https://www.tofugu.com/japanese/learn-katakana/
      Wanikani kun on ollut englanniksi niin tuntui hassulta että tuo kirja opettaa suomeksi. Raportoin kirjasta jonkin ajan kuluttua kun pääsen eteenpäin :) Kiitos!

      Delete